top of page

MEIDÄN TIIMI
ei ole hukassa!

"Kalimera, kalispera, kalinikta - efharisto para poli - mitäs muita olikaan?"

Kreikkalaiset - kulttuurien yhteentörmäys minulla tapahtui jo opiskeluaikoina, kun olin Englannissa vaihto-oppilaana. Kuinka sattuikaan, että suurin osa kämppiksistäni, siinä pienessä opiskelija-asuntolassa olivat Kreikasta - niin mantereelta, kuin saarilta lähtöisin!

Kavereiltani opin jo tuolloin arvostamaan ensiluokkaisia raaka-aineita. Keskinkertaisuus ei kiinnostanut enää
ainakaan oliiviöljyn suhteen.

TarinaJatkuu

TOIMINTA-AJATUS

Luomua, terveellistä, gourmeeta, premiumia, loistotuotteita, hinta-laatusuhde. Verenpaine ja kolesteroli alas.

Perinteistä kreetalaista ruokavaliota. Toiminnan tarkoituksena on tuoda luonnonmukaisesti viljeltyjä tuotteita Kreikasta JA Kreetalta myytäväksi Suomen markkinoille. Tuotteiden logistiikan lopputuloksena ja saapuneena Suomeen, ne on tarkoitus saada erinäisten myyntiväylien kautta jakeluun joko jälleenmyyjille, ammattilaisille tai ravintoloille ja kuluttajille. Ennen kaikkea meitä kiinnostaa ekstra-neitsytoliiviöljyn tietoisuuden lisääminen Suomessa. Kissamoksessa toimii paikallinen kreikkalainen rekisteröity yritys ja keskusvarasto, joten Suomessa suuren varaston ylläpitotarvetta ei ole - vaikka sellainen meillä tietysti on.

LUONNON-

MUKAISTA

Luonnonmukaisesti viljellyt ekstra-neitsytoliiviöljyt tulevat luonnol-lisesti oliiveista (oliivipuista), mitkä on kasvatettu kestävän kehityksen tavoin paikallisella maatilan maataloudessa. Alkuperäisen idealogian mukaisesti eloperäisen aineen palauttamisen tärkeys ja kompostointi sekä hyödyllisen pieneliötoiminnan hyväksikäyttö on pyritty maksimoimaan kaikessa toiminnassa. Tuotannon jokaisessa vaiheessa viralliset organisaatiot suorittavat standardoitua tarkastusta ja valvontaa; tähtäimenä varmistaa, että sertifioitu biologinen jäljitettävyys oliivintuottajiin säilyy.

Lue ehdottomasti lisää Pro Luomu ry:n sivuilta ytimekkäästi kirjoitettuna.

luomu

luonnonmukaisesta tuotannosta saadut elävät ja
jalostamattomat maataloustuotteet, vesiviljelytuotteet
ja merilevä, elintarvikkeina käytettävät
jalostetut maataloustuotteet, rehut sekä kasvien
lisäysaineistot ja siemenet

Luomu
OTA YHTEYTTÄ / +358 0449844063 |
bottom of page